Lääkäri- ja hoitajapula, lääketieteen harmaa alue ja potilas-lääkäri -suhde
Olen ottanut esille terveydenhuollon ja sen asiakkaiden kannalta merkittävimmät asiat, jotka on ratkaistava tulevaisuudessa.
Lääkäri- ja hoitajapula ja sosiaalialojen henkilöstövaje aiheuttavat ylipääsemättömiä ongelmia sosiaalialojen ja terveydenhuollon järjestelmille jo tällä hetkellä. Tulevaisuudessa ongelmat korostuvat ja vähentävät lääkärien aikaa tutustua alan uusimpiin tutkimustuloksiin.
Puolueeton lääketieteellinen tutkimus laajentaa terveysalan tietomäärää eksponentiaalisesti eli samassa määrin kuin tieteellisen tiedon katsotaan yleisesti kasvavan. Tämän looginen seuraus on, että avointen kysymysten määrä tieteissä kasvaa tätä jyrkemmin eli harmaa alue lisääntyy nopeammin kuin tunnetut asiat. Sotessa tällä voi olla ennustamattomia seurauksia.
Käytännön terveystieteellisessä toiminnassa käsite hyvä lääkäri merkitsee sitä, että hän kykenee toimimaan menestyksellisesti ammatissaan tiedon määrän kasvusta huolimatta siten, että hänen avullaan potilaat parantuvat ja ovat tyytyväisiä lääkärissä käyntiinsä.
Hyvä lääkäri ei ole kädetön lääketieteellisen tiedon harmaan alueen nopeasta kasvusta huolimatta. Hän pystyy navigoimaan tiedon valtameressä niiden suuntaviivojen ja maamerkkien turvin, jotka hän tunnistaa kokemuksensa perusteella osaten niiden avulla soveltaa tieteensä tuloksia yksittäisiin sairauksiin ja potilaisiinsa.
Kokeneisuudestaan huolimatta niin yksityispraktiikkaa hoitava lääkäri kuin terveyskeskuksessa työtään tekevä, toimii jatkuvasti myös arvailujen varassa ja joutuu kokeilemaan toisinaan eri ratkaisuvaihtoehtoja. Se, että tämä tuntuu arveluttavammalta julkisella puolella, ”arvauskeskuksessa”, kuin yksityisellä lääkäriasemalla, johtuu henkilökunnan kiireestä ja siitä, että potilaan ja lääkärin välille ei synny voimakasta luottamussuhdetta jos syntyy ylipäätään mitään suhdetta.
Yksityispuolella kiire ei ole hallitseva tekijä. Useimpien potilaiden hoidon korvaa näiden vakuutus tai työterveyshuolto, joten kiireelle ei ole perustetta. Potilasmäärän mitoituksessa voidaan ottaa huomioon jokaisen potilaan mahdollinen ajan tarve, mitä puolestaan julkisessa terveydenhuollossa ei tunnusteta toimintakulttuurin keskeiseksi tekijäksi. Yksityislääkäri voi, toimiessaan luottamuksen arvoisesti, olla varma että potilas turvautuu uudelleen juuri hänen apuunsa sairaustapauksessa, sitä varmemmin mitä huolellisemmin hän työskentelee ja mitä pitemmän ajan hän käyttää potilaaseensa. Mennään potilaan ehdoilla, kun terveyskeskuksissa mennään osittain järjestelmän ehdoilla.
Yksityinen terveyshistoriani kuvaamiini seikkoihin peilaten
Lääkärikokemukseni ovat koostuneet monenlaisista kohtaamisista. Huteja on ollut paljon, mutta myös kohdalleen menneitä diagnooseja.
Muistamiani fyysisiä sairaustilojani on hoidettu 3-vuotiaasta alkaen. Ensimmäinen kokemus oli, että olin viikon ajan julkisen puolen sairaalassa tutkimuksissa mystisen ja voimakkaan jalkakivun vuoksi. Mitään ei saatu selville. Jalkakipu hävisi vähitellen itsestään.
Seuraavan kerran olin erikoissairaanhoidon puolella julkisella sektorilla uudenlaisen kivun vuoksi, jonka syy selvisi vasta 27 vuotta myöhemmin yksityislääkärin vastaanotolla. Yksityislääkäri järjesti niin, että kipu saatiin hoidettua leikkauksella eikä siitä ollut sen jälkeen vaivaa.
Kolmas keissi oli vaikein. Arvauskeskuksen lääkäri oli pihalla kuin lumiukko, vaikka olin pitänyt häntä luotettavana ja asiantuntevana. Minun oli mentävä yksityislääkärille saadakseni diagnoosin ja lähetteen erikoissairaanhoitoon. Tuo arvauskeskuksen lääkäri ei tunnistanut sairauttani vuonna 1999, joten sain diagnoosin ja asianmukaisen hoidon yksityislääkärin diagnoosin ansiosta vasta vuonna 2008. Tällä välin sairauteni äityi pahaksi ja aiheutti monenlaista sivuoiretta. Väärä lääkitys (arvauskeskuksen väärän diagnoosin ja hoitovirheen vuoksi) vuonna 2004 aiheutti mm. omat vakavat sivuvaikutuksensa, jotka eivät ole 15 vuoden aikana lientyneet, päinvastoin.
Terveydenhuoltojärjestelmän raskaat vastuut lääkäreitä ja potilaita kohtaan
Mitä enemmän tieteellinen tieto tuo epävarmuustekijöitä käytännön lääketieteelliseen potilastyöskentelyyn, sitä tärkeämpää on, että lääkärit tuntevat vastuunsa ja osaavat työnsä. Pahin skenaario on, että sote-uudistuksen seurauksena lääkärit eivät enää koe työnsä olevan omassa hallinnassaan, vaan tuntevat jäävänsä yhtä syrjään hallinnollisen uudistuksen pyörteissä kuin tavallinen julkisen puolen potilas jää arvauskeskuksissa jo tänään.
Korostan, että minulla on ollut hyviäkin kohtaamisia terveyskeskuksissa. Paras lääkäri oli nuori ulkomaalaistaustainen, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Hän oli todella huolellinen ja vastuuntuntoinen, asiantunteva ja ystävällinen ja osasi puhua täydellisesti suomea ja ymmärsi sitä yhtä täydellisesti.
Uskallankohan kertoa kuulemistani… Vaarana on, että blogista tulee julkisen puolen riekkujaiset, kuten erään juuri valitun EU-edustajan kohdalla kävi. Otan riskin.
Ensimmäinen tapaus oli jotkut kivuliaat kivet. Sappi- tai virtsatie. En tiedä. Potilas odotti tuskissaan tunteja. Ovesta hoiperteli sisälle ainakin pultsarilta näyttäviä, jotka pääsivät nopeasti hoitoon. Kivipotilasta neuvottiin vain odottamaan, koska ”Täällä on oikeastikin kipeitä”. Eivät kyllä sellaisilta näyttäneet, vaan mistäpä sitä tietää.
Toinen tapaus on, kun oireet kestivät 14 vuotta ja vasta sitten sai diagnoosin. Siihen asti oli luulotautinen ja merkintä siitä näytti seuraavan potilaan mukana. Apu tuli aikanaan kuitenkin julkiselta puolelta.
Mediassa on kerrottu Lappeenrannan Eksoten lääkäripulasta. https://yle.fi/uutiset/3-10792635. Kumma kyllä sama pula koskee myös yksityistä Terveystaloa. Luulin pitkään, että yksityinen puoli ostaa lääkärit pois julkiselta. Ehkä ostaakin. En tiedä. Eksoten tapauksessa syyllinen taitaakin olla kunta itse ja ”säästönsä”.
Muutimme muutama vuosi sitten toiselle paikkakunnalle. Vielä en ole oppinut ”oman” lääkärini nimeä. En syytä siitä pelkästään huonoa muistiani, vaan myös ”omalääkärin” vaihtuvuutta. Olisiko nyt neljäs omalääkäri vuorossa…
Blogistin havainto yksityisen puolen kiirettömyydestä vaikuttaa osuvalta.
Ilmoita asiaton viesti
Tartuit, Terho, vaikeaan aiheeseen, vaikeaan monella tavalla ja tasolla. Yksi vaikeus on siinä, että lääkäreistä ei – periaatteessa – voi esittää kriittisiä mielipiteitä. Ja jos jotain sattuu, astuu esiin ankara kollegiaalisuus ja syy on hankalan, mistään ymmärtämättömän potilaan.
Lääkäritkin ovat ihmisiä mm. ongelmineen, jotka piilotetaan valkoisen virkatakin alle.
Äskettäin kuuntelin asiantuntijakeskustelun lääkäreiden jaksamis- ja henkilökohtaisista ongelmista. Lääkäreillä on jaksamis- alkoholi- ja jopa lääkeriippuvuusongelmia – mutta totta kai nuo ovat vain pienen joukon piirissä ja ennemmin tai myöhemmin havaittavissa. Eivätkä kaikki lääkärit ole huippuempaattisia. Hekin siis ovat ”vain” ihmisiä.
Yllättävin ongelma, jonka ammattilaiset myönsivät, joka tiedostetaan ja jonka ratkaisemiseksi tehdään töitä, on lääkäri-potilassuhde, kohtaaminen. Yhdeksi syyksi tiedostettiin se, että lääkärin ammattiin valikoidutaan usein ylemmästä keskiluokasta ja elämänkokemus jää ohueksi, ammatilliseksi. Ammattikuntaan iskostuu ylemmyyden tunne ja tuollaisen, nuoren ”paremman lääri-ihmisen” on vaikea kommunikoida vertaistasolla meidän tavallisten, tavallisin sanakääntein puhuvien ihmisten kanssa. Ajatusmaailma, jopa ”kieli” eli tapa ilmaista itseään ovat aivan eri maailmasta. Kun tähän lisätään arvovaltakysymykset, paketti on valmis eikä kohtaaminen toimi.
Juuri keskustelin henkilön kanssa, joka kärsii uniongelmista, oli valvonut ja ärtynyt. Lääkäri oli ensikommenttina todennut: ”Sinä taidat olla vähänä ärtynyt.” Miksi noin? Miksi lääkäri avannut keskustelua ja pohtinut: Miksi potilas on ärtynyt. Toki rajansa ja kohtuus kaikessa.
Julkisella puolella on ongelmana kiire. On kohtuutonta, että omalääkärille saa puhelinajan yli kuukauden päähän, tapaaminen menee yli kahdenkuukauden päähän. Kiire stressaa myös lääkäreitä.
Yksityisellä puolella on varmasti paremmin – jos on rahaa. Saataisi sieltä löytyä omat ongelmansa.
Tiedän tarinan ilmeisen turhasta pallolaajennuksesta, joka tehtiin ikäpotilaalle pelkän varjoainekuvauksen perusteella, ilman keskustelua ja infoa operaatiosta. Lääkärillä oli niin kovahalu tehdä pallolaajennus, että unohtui Potilaslaki ja mutkia suoristeltiin – vaikka potilas oli kokenut vain yhden kevyen rintakivun – senkin tietokonetyössä, kertonut liikuntaharrastuksesta ja kuinka rasituksessa ei ollut ilmennyt sydänongelmia. Sairaala ja lääkäri tekivät tiliä valinnanvapauspotilaalla – halpaa potilaalle, koska yhteiskunta maksoi. Ilmi on käynyt, että julkisella puolella tuota pallolaajennusta ei olisi tehty vaan tutkittu ja seurattu.
Pallolaajennus ei parantanut potilaan kuntoa, päinvastoin tuli muita ongelmia. Kas kun ikäihmiset harvoin kyselevät. Oliko tuo ainoa ylihoito eli rahastustapaus?
Tarina löytyy Puheenvuoron jutuistani otsikolla: ”Voiko yksityinen sairaala tehdä turhia hoitoja – yhteiskunnan piikkiin?
Lääkäri on aina asiantuntija ja auktoriteetti, ei heidän sitä tarvitsisi korostaa tai muuten tärkeillä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä syytän eniten Lääkäriliittoa, joka on vastustanut sitkeästi lääkärien koulutuksen lisäämistä. Mitä voi ajatella julkisen puolen asia hoidosta, jos esimerkiksi meillä Tapiolassa kiireetön aika saadaan vasta kolmen kuukauden päähän?? Minusta se on lähinnä ihmisten pilkkaamista. Kunta säästää ja lääkäriliitto pitää yllä liian vähäistä lääkärikoulutusta. Nähtävästi palkkatason ylläpitämiseksi? Vai missä on syyt?
Ilmoita asiaton viesti